perjantai 18. maaliskuuta 2016

Dinosauruksen munia

Usein kirjoitan postauksissani lakkausta tehdessä kohtaamistani vastoinkäymisistä. Ettei homma menisi aina pelkäksi valittamiseksi, ajattelin tällä kertaa aloittaa positiivista asioista.


Positiivisinta oli, että sain kokeiltua uutta lakkaustekniikkaa. Blobbicure on sinänsä yksinkertainen menetelmä, mutta en vain ole saanut otettua sitä haltuun aiemmin. Nyt kun olosuhteet pakottivat keksimään koristelut ilman erillisiä välineitä, tämä tekniikka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Lopputuloksesta tuli myös yllättävän kiva. Itselleni näistä tuli mieleen dinosauruksen munat ja pääsiäinen. Sarjakuvissa ainakin dinosauruksen munat ovat iloisen värisiä ja niissä on yhtä iloisen värisiä länttejä. Nämä olisivat myös sopineet pääsiäisen teemalakkaukseksi kuin nenä päähän.


No mikä sitten ei sujunut? Tein tämän lakkauksen jo viime viikonloppuna. Perjantaina olin lähdössä viikonloppureissuun ja pakkasin lakkauskamat mukaan. Edellisen lakkaus oli ollut pakko poistaa jo pari päivää ennen, enkä ollut ehtinyt tekemään uutta ennen reissuun lähtöä. Matkalla oli tarkoitus poiketa Idea Parkin Essence-pisteellä kotiuttamassa viimein himoitsemani Tattoo liner -koristelukynä. Pakkailinkin lakkoja mukaan kyseistä koristelukynää ajatellen, enkä tullut ottaneeksi mukaan mitään erillisiä koristeluvälineitä. Pettymys oli suuri kun  Essence-hyllyn Tattoo liner -kolo ammotti tyhjyyttään. Samalla unohdin hankkia ostolistalla olleen toisen kynsituotteen eli kynsilakanpoistoaineen.


Kun ensimmäinen tilaisuus laittaa kynsiä tuli totesin, että lakanpoistoaine puuttuu. Koska en viitsinyt lakata useamman päivän kynsillä olleen kynnen kovettajan päälle touhu jäi haaveeksi. Onneksi pienimmistäkin lähikaupoista löytyy lähes aina jotakin kynsilakanpoistoainetta, joten tämän hankinnan tekeminen ei ollut pikkupaikkakunnallakaan iso haaste. Seuraavalla yrittämällä totesin, että myös kynsinauhojen siistimiseen käyttämäni pinsetit olivat jääneet kotiin. Kynsinauhat eivät onneksi vaatineet kovin paljoa työstöä, joten tästäkin selvittiin kunnialla.

Kun olin saanut pohjatyöt hoidettua päästiin suurimpaan haasteeseen eli siihen, mitä sitä kynsilleen lakkaisi. Erityisesti askarrutti koristelupuoli. Mukana oli sekalainen kokoelma kynsilakkoja, mutta ei varsinaisesti mitään koristeluvälineitä. Ensimmäisenä mieleen tuli kuivamarmorointi, jonka olisi saanut toteutettua joka kodista löytyvällä nuppineulalla, mutta kolmannen marmoroinnin putkeen vääntäminen ei houkutellut. Lopulta päähän pälkähti edelleen itseltäni kokeilematta jäänyt blobbicure. Valitsin mukanani olevista lakoista kolme CC:n pastellilakkaa ja aloin töihin.

Kaksi ensimmäistä kynttä onnistui aika helposti, mutta seuraava kahta yritin varmaan kymmenen kertaa ennen kuin läntit asettuivat jokseenkin fiksusti. Tekniikka on näennäisesti yksinkertainen, mutta itse en saanut aikaiseksi sopivan kokoisia länttejä joka yrittämällä. Lisäksi jos aluslakka ehti kuivahtaa liikaa läntit jäivät koholle. Jos alus lakkaa oli liian vähän läntit eivät myöskään levinneet ja toinenkaan ääripää eli liikaa lakkaa ei ollut kiva vaihtoehto. Aikani painittua sain kuitenkin jokaiseen kynteen itseäni tyydyttävän toteutuksen. Hieman harmittaa, että vihreät täplät meinaavat hävitä keltaisella pohjalla, mutta muuten olen värivalintoihin varsin tyytyväinen.

Oletko itse kokeillut blobbicurea? Tuleeko pääsiäinen mieleen?

6 kommenttia:

  1. Pitäis iteki kokeilla tätä tekniikkaa. Kauan jo miettiny... Sun tekeleet on kyllä mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin oli tosi pitkään ajatuksena koittaa, mutta ei vaan saanut aikaiseksi. Ihan kiva tekniikka kyllä. Kiitoksia :)

      Poista
  2. Nämä on hauskat! Mä olen kokeillut tätä vain kerran, mutta oli aika vaikeaa löytää se sopiva suhde lakkaa kynnelle, joten se ei mennyt ihan putkeen. Näistä tulee kyllä nyt mieleen pääsiäinen ja dinosaurusten munat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Mäkin otin monta kynttä uusiksi kun tuli joko liikaa tai liian vähän lakkaa. Ei ole helppoa löytää oikeaa suhdetta :)

      Poista