maanantai 2. marraskuuta 2015

Halloweenin haamut

Halloween meni jo, mutta saatte siitä huolimatta vielä nauttia minunkin teemakynsituotoksestani. Sain omat Halloween-kynteni aikaiseksi vasta lauantaina, jolloin olin menossa Halloween-teemaisille (4v.) synttäreille. Valitettavasti aikaa taiteiluun kaikkien muiden menojen ja reissailun välissä oli rajallisesti, joten pyrin suunnittelemaan kohtuullisen helposti toteutettavan lakkauksen. Idea tuli Nena Sofian kummituskynsistä, joita en kuitenkaan lähtenyt jäljittelemään, vaan tein aiheesta oman (ja hieman helpomman) tulkinnan.


Omien kummitusten taustaksi lakkasin yönsinisen Essien Midnight Camin. Kummitukset maalasin Mont Marten mustalla ja valkoisella akryylimaalilla, käyttäen Mont Marten kapeaa sivellintä. Silmät ja suut tökin hammastikulla, koska en tajunnut ottaa mukaan reissuun tarpeeksi pientä pilkkutikkua. Kummitukset kyllästin vielä China Glaze Ghoulish Glow:lla, koska halusin niiden loistavan pimeässä. Valitettavasti en onnistunut säätämään kameraa niin, että olisin saanut otettua kuvia pimeässä hohtavista haamuista. Pitäisi varmaan hakeutua johonkin valokuvauskurssille.


Lopputulokseen olin aika tyytyväinen lukuun ottamatta sitä, että kummitukset lentelivät ihan missä itse halusivat. Alunperin ajatuksena oli maalata ne niin päin että ovat ulkopuoliselle katsojalle oikein päin, mutta ajatuksissani maalasi ne näin päin, että pää on kynnen kärkeä kohden. Lisäksi onnistuin maalaamaan ne oikeaan käteen etu- ja keskisormeen, kun ajatuksena oli tehdä ne kuten kuvissa näkyvässä vasemmassa kädessä eli nimettömään ja keskisormeen. Valitettavasti aika ei riittänyt näiden suunta- ja kohdistusvirheiden korjaamiseen, joten päätin elää niiden kanssa.


Näistä tuli tällaiset lasten kutsuille sopivat kiltimmät Halloween-kynnet, ehkä ensi vuonna jotain verisempää. 

Teitkö itse karmivat vai kiltimmät Halloween-kynnet?

4 kommenttia:

  1. Hurmaavat kummitukset! Nehän on sellasia että ne lentelee miten tykkää, ei niitä voi määrätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole :) sellaisia ne kummitukset taitaa olla!

      Poista