perjantai 30. lokakuuta 2015

Vesivärejä viimein

Avauduin tämän lakkauksen edellisestä yrityksestä viime postauksessa. Silloin tämä ei ottanut ollenkaan onnistuakseen, eikä siksi nähnyt koskaan päivän valoa. Koska ajatus tästä lakkauksesta on muhinut päässäni jo ikuisuuksia, en halunnut vielä luovuttaa. Niinpä tartuin nyt härkää sarvista uudella innolla.


Vesivärikynnet pohjustin valkoisella OPI:in Alpine Snowlla ja leimat tein China Glazen Liquid Leatherilla. Tällä kertaa lisäsin leimojen päälle aimo kerroksen pikakuivattajaa suojaamaan leimoja levittymiseltä värittelyn aikana, kuten Paula edellisen postauksen kommenteissa suositteli. Pientä leviämistä leimoihin aiheutti pikakuivattaja, joka alkaa olla jo vähän turhan lopussa ja paksuuntunutta, eikä siksi levity enää kuten alkuaikoinaan. Värittäessä leimat pysyivät kuitenkin kiltisti paikoillaan pikakuivattajakerroksen ansiosta ja pikakuivattajan aiheuttama kevyt leviäminen jäi melko hyvin piiloon vesivärilakkojen alle. Melkoista pipertelyä tuo värittely oli edelleen, mutta tällä kertaa se oli ihan mukavaa, kun leimat eivät lähteneet kävelemään. Vesivärilakkoina toimivat Essien Silk Watercolor No Shrinking Violet ja Pen & Inky. Värittelin kaksi kerrosta, jotta sain riittävän värikylläisen ja tasaisen lopputuloksen. Muille kynsille lakkasin Essien Sexy Dividen.


Kaikkeen muuhun näissä olin varsin tyytyväinen paitsi kuviin. Kuvassa Pen & Inky näyttää kalpeammalta kuin livenä ja värityksen virheet korostuvat kohtuuttomasti. Livenä nämä näyttivät mielestäni paljon kivemmalta. 


Tällä kertaa sain aikaiseksi tuotekuvankin. Tosin jouduin taas ottamaan sen kertaalleen uudelleen, kun postausta kirjoitellessani tajusin että Alpine Snow ja Liquid Leather unohtuivat ensimmäisestä. Kuinka dementinen ihminen voi olla, kun ei millään meinaa muistaa kaikkia lakkoja mitä on lakkauksessa käyttänyt. 

Mitä tykkäät vesivärilakkauksista? Unohteletko sinä lakkoja tuotekuvista?

12 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet! Tuo Pen & Inky on ihanan värinen. Mulla unohtuu myös tosi usein jotain tuotekuvasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neilikka! Se on nätin värinen. Ihan samalta ei kyllä näytä kuvissa kuin luonnossa. Kiva kuulla että en ole yksin dementiani kanssa :)

      Poista
  2. Siis, ihan mielettömän upeat nämät!

    VastaaPoista
  3. Wau, mä tykkään kovasti. Upeutta! Mä unohdan kaikkee joka paikasta!

    VastaaPoista
  4. On kyllä todella hyvin onnistuneet ja tosi nätit. :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään näistä! Tuo turkoosi pohja on ihanan kuultava!
    Mä unohdan AINA ottaa kuvan siitä siirtokuva-arkista ennen kuin leikkaan sen kappaleiksi ja lätkin kynsille. Ei se ole oikein kuvassa kunnossa enää jälkeenpäin sitten =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Paula :) joo, mäkään en muista ikinä kuvailla siirtokuva-arkkeja ehjänä. Siks usein miten jätän ne kylmästi vaan kuvaamatta.

      Poista
  6. Nää on ihan mielettömän nätit! Nuo vesivärikynnet <3 Tuli taas ihan sellainen fiilis, että pakko hankkia vielä ainakin nuo kaksi Silk Watercolor -lakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia :) nämä on kyllä ihania lakkoja ja nämä kaksi sopii vielä tosi hyvin yhteen, ei voi siis kun suositella.

      Poista