keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kadonnut shimmer ja pyörivät helmet

Tallinnasta shoppailtujen lakkojen testailu jatkuu. Tällä erää testiin pääsi MIYO:n Grape. Lisäksi kynsillä esiintyvät myöskin ensi kertaa koti Suomesta hankittu Sally Hansenin Luxe Lace Eyelet sekä Born Pretty Store:lta testiin saadut pyöreät helmet.


Grape on kynnellä yhtä mielyttävän värinen minttu kuin pullossakin. Tämän postauksen kuviin en saanut väriä näkymään ihan todellisuutta vastaavana. Levittyvyydeltään Grape on mielyttävä ja peittävyydeltäänkin ok. Kolme kerrosta tarvittiin peittävään lopputulokseen. Pullossa lakassa näkyy hopeanväristä shimmeriä, jota on kuitenkin niin vähän, että kynnellä sitä ei näy ollenkaan. Ehkä pitää ensi kerralla vielä koittaa ravistella pulloa oikein raivokkaasti ennen lakkaamista, jos se shimmerkin eksyisi ulos pullosta.


Keskisormen kynnelle levitin Eyeletin, josta tuntemukset ovat aika samanlaiset kuin sen aiemmin kokeilemastani tummasta sisaresta Rufflesta: Nätti lakka, mutta pitsi minulle ei sen kuviosta tule ainakaan ensimmäisenä mieleen.


Nimettömiin kiinnitin helmet liimalla. Olin hieman yllättynyt kun sain helmet käsiini, sillä vaikka ne olikin nimetty pyöreiksi helmiksi, oletin automaattisesti että kynsikoristeiksi myytävissä helmissä on joku tasaisempi reuna mistä liimata. Vaan eipä ollut. Helmet ovat siis ihan totaalisen pyöreitä. Suhtauduin pysyvyyteen hyvin skeptisesti, koska pyöreästä helmestä kiinnityspintaa ei jää paljon. Rohkeasti päätin kuitenkin antaa niille mahdollisuuden.


Siitä että helmet pysyivät nukkumaan menoon asti kiinni, en vielä ollut yllättynyt, sillä en harrastanut illalla mitään kovin kynsiä kuluttavaa. Siitä olin kuitenkin jo hyvinkin yllättynyt että ne möllöttivät kynsillä vielä aamulla herättyäni. Oma kokemus 3D-koristeista on, että etenkin korkeammat koristeet kuten nämä jäävät yön aikana lähes poikkeuksetta lakanoihin. Ilmeisesti kuitenkin helmet ovat pyöreydessään siitä hyvät, että ne eivät jää helposti mihinkään kiinni. Kovin pitkälle päivään ne eivät kynsillä säilyneet vaan irtosivat kuntosalilla kun kolhaisin ne painoihin. Salilla tosin harvemmin mikään muukaan tällainen suurempi kynsillä säilyy, joten ei mielestäni mitenkään huono suoritus. Eli kaiken kaikkiaan pysyvyys oli huomattavasti parempi kuin kuvittelin ja näistä saisi tehtyä todella näyttävät juhlakunnet.


Loppuun vielä alekoodi, jos helmet alkoivat houkutella tai tekee muuten mieli käväistä katsomassa Born Pretty Storen tarjontaa. Koodilla saat 10% alennuksen kaikista heidän Nail art -tuotteistaan. 


Oletko käyttänyt pyöreitä helmiä kynsien koristeluun?

6 kommenttia:

  1. Lakka on nätin värinen, helmille en ihan ehkä lämpeä. :D En ole tottunut näkemään kynsillä mitään noin korkeaa ja jotenkin mielestäni puolikkaat helmet sopivat kyllä paremmin ihan jo pysyvyydenkin vuoksi. Aika jännät siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kivan värinen :) Jep, enkä yhtään ihmettele, vaikka olenkin hyvin positiivisesti yllättynyt näiden pysyvyydestä, en välttämättä tule kovin pian kokeilemaan uudelleen. Aika harvoin tekee mieli laittaa mitään näin isoa kynnelle. Isot koristeet toimii mun mielestä lähinnä silloin jos haluaa johonkin juhliin näyttävät yhden illan kynnet :)

      Poista
  2. Kauniit. Melkosen hurjaa laittaa kokopyöreitä helmiä kynsille... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! vähän kyllä tosiaan itseäkin jännitti miten käy :D mutta yllättävän pitkään ne pysyivät :)

      Poista
  3. Onpa kauniin raikas lakkaus! ♥ Tuon valkoisen "pitsilakan" haluaisin kyllä itsellekin, vaikkei nyt ihan pitsiä muistutakaan :) Hassut nuo helmet kyllä, kummaa että tuollaisiakin myydään kynsikoristeina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Joo olin itsekin hyvin yllättynyt kun totesin että helmet ovat ihan pyöreitä. Hetken harkitsin jopa että kokeilen halkeavatko jos kaivan vasaran esiin jo napautan, mutta en sitten jaksanut :D

      Poista