perjantai 8. toukokuuta 2015

Rusetteja tällä kertaa

Jos tulee deja vu -tunne tästä lakkauksesta, se saattaa johtua siitä, että se on tyylillisesti hyvin lähellä Born Pretty Storen 3D ruusuista aiemmin tekemääni tekemääni lakkausta. Nämä rusetit ovat myöskin Born Pretty Storesta, mutta nämä olen hankkinut jo ennen kuin aloin tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Rusetit ovat joutuneet odottelemaan pitkään kynsille pääsyä, sillä sopivaa tilaisuutta niiden kokeiluun ei ole löytynyt. En tykkää käyttää näin isoja koristeita arkilakkauksessa ja sopivia pippaloita ja tarpeeksi aikaa lakata kynsiä ei ole osunut yhtä aikaa kohdalle. Nyt päätin viimein laittaa nämä käyttöön kaverin synttärijuhliin. 


Koska lakkailulle ei tälläkään kertaa ollut liikaa aikaa yhdistin rusetteihin maailman helpoimman ranskiksen Viva La Divan lakkakaksikolla 158 ja 145. Tämä ranskis on muodostunut jonkinlaiseksi kestosuosikki turvalakkaukseksi itselle ja olen viljellyt sitä blogissa jo useampaan otteeseen. Pahoittelut siis itseni toistamisesta. Rusettien alle pääsi myöskin tuttu ja turvallinen China Glazen Liquid Leather. Rusetit liimailin kynsiliimalla nimettömiin ja peukaloihin lisäsin vastapainoksi pari palleroa OPI:n I Snow You Love Me:stä. 


Lopputuloksesta tykkäsin kovasti. Rusetit eivät valitettavasti nähneet seuraavaa aamua, mutta täyttivät kyllä tehtävänsä illan aikana. Arkeen palatessa korjailin nimettömän lakkauksen peukaloa vastaavaksi ja lakkaus sai pari päivää lisäaikaa.

Tykkäätkö 3D-koristeista?

10 kommenttia:

  1. Vitsi miten kauniit kynnet! :)

    VastaaPoista
  2. Voi tää on niiin kaunis lakkaus <3

    VastaaPoista
  3. Nää on tosi söpöt! :) itse aion huomenna testailla 3D ruusuja ja saa kanssa nähdä näkeekö ne edes seuraavaa aamua :D 3D koristeet on tosi hienoja, mutta herkkiä ottamaan hatkat kynsiltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän ne helposti tuppaa ottamaan :D Mulla ne ruusut tosin kesti paremmin kun nämä rusetit. Ne kesti liimalla laitettuna hyvin seuraavaan päivään. Vaikka ne on korkeat niin ne ei kuitenkaan tule sivulta kynsien yli kuten nämä rusetit, niin niillä on paremmat mahdollisuudet kestää.

      Poista