perjantai 1. toukokuuta 2015

Holosäikeitä

Tässä tulee kolmas ja tällä erää viimeinen Born Pretty Store tuote-esittely. Testiin valitsin ruusujen ja piikin mallisten niittien lisäksi BP-21 leimauslaatan, josta löytyy neljä erilaista kuviota.


Alun perin ihastuin laatan koukerokuvioon (kuvassa ylhäällä oikealla), mutta ensimmäisenä testiin pääsikin toinen kuvio. Laatalla tämä kuvio toi ensimmäisenä mieleen jostain syystä lihassäikeet. Hetken aikaa laattaa katseltuna pääsin kuitenkin yli mielikuvasta ja ihastuin ajatukseen tästä kuviosta hololakalla leimattuna.


Alle lakkasin China Glazen Liquid Leatherin, jonka mattasin Flormarin mattapäällyslakalla. Leimat tein luottoholollani eli Color Clubin Harp On It:lla. Viime aikoina leimaus ja minä emme ole tulleet toimeen kovin hyvin ja edelliset leimausyritykset ovatkin päättyneet luovutukseen. Harp On It ja tämä laatta sen sijaan toimivat yhteen niin hyvin, että tällä kertaa leimaaminen sujui kuin tanssi. Yhtään leimaa ei tarvinnut ottaa uusiksi. Enkä edes puhdistanut laattaa joka leiman välissä. Silti leimat nousivat toinen toisensa jälkeen siisteinä. Kohdistamisesta en tosin ottanut hirveää stressiä.

Kuvio näyttää kynnellä oikein kivalta, eikä lihassäikeistä ole tietoakaan. Hololeimat mattamustalla ovat miestäni hyvä yhdistelmä, mutta hyvältä tämä näyttää värilliselläkin pohjalla kuten se on Born Pretty Storen omissa tuotekuvissa esitelty


Lopuksi vielä alennuskoodi, jolla saatte 10% alennuksen Born Pretty Storen Nail Art -tuotteista. 


Mitä pidät holosäikeistä?

10 kommenttia: