lauantai 27. huhtikuuta 2013

Tetris

Tilasin jokusen aikaa sitten neliönmuotoisia strasseja InkkiPinkin loppuun myynnistä. Ainoa asia mitä itselle mieleen tuli, kun niitä tuijottelin, oli Tetris-palikat. 


Halusin näille kynsille ehdottomasti mustan pohjan ja päätin sallia sen itselleni, vaikka olen yrittänyt tietoisesti vältellä mustaa lakkaa, koska muiden värien yhdistely sen kanssaa on vain liian helppoa. Onneksi Mavalan Black, jonka kaivoin esiin ei ollutkaan koostumukseltaan niin hankala kuin muistelin. Ei se parhaimmasta päästä ollut, mutta sai sen kuitenkin levitettyä siististi. Uutenahan nuo Mavalan lakat toimivat oikein hyvin, mutta oman kokemukseni mukaan kuivahtavat välillä aika nopeasti. Ohenne auttaa, mutta sekin vaikuttaa muuttavan koostumusta pidemmän päälle.


Strassit kiinnittelin siten, että vedin koko kynnelle päällyslakan ja aloin sitten tökkiä strasseja perään. Siinä pääsikin välillä ihan pelin tunnelmaan, kun yritti miettiä mikä palkki sopii mihinkin ennen kuin lakka ehti kuivua.


Jos pelisormea alkoi syyhyttämään Tetristä voit pelata esimerkiksi täällä.

Mitä mieltä kynsistä? Entä milloin viimeksi pelasit Tetristä?

4 kommenttia:

  1. Kynnet on kyllä hauskat. Jos niitä alkaa yhtään tihrustelemaan niin tajuaa kyllä heti mistä pelistä on kyse.

    Eipä oo hyvään hetkeen tetristä tullut pelattua. Joskus varhaisteininä, kun koneita ja pelimahdollisuuksia ei vielä ollut joka nurkalla, tykkäsin ihan hulluna tetriksestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yllättävän nopeasti noita livenäkin tunnistettiin, ilmeisesti ihmisillä on vaan niin vahvasti noi palikat syöpynyt jonnekkin mielenperukoille.

      Ei ole itsekkään tullut aikoihin pelattua, mut onhan se kyl jotin oudon koukuttava peli jos sitä alkaa pelata, vaikka onkin niin yksinkertainen.

      Poista