perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pikaista turvalakkausta ja paikkailua

Kynnet päättivät jostain syystä luovuttaa kevään kunniaksi, vaikka yleensä tämän vuodenajan vaikutus on päinvastainen. Jo aiemmin jouduin lyhentämään kynsiä hieman lohkeilun takia, mutta nyt tuli sellainen oikein kunnon lohkeaminen todella syvälle vasemman käden etusormeen. Näissä kuvissa kyseinen kynsi esiintyy vielä paikattuna, tarkkasilmäisimmät voivat nähdä paikan pilkottavan hieman ranskiksen glittereiden alta. 


Tein paikan Sinan lasikuitunauhalla ja aluslakalla. Tuo lasikuitunauha on tosi kätevää käyttää kun siitä löytyy tarrapinta. Paikan päälle lakkailin aluslakkaa useamman kerroksen ja sen jälkeen siirryin normaaleihin lakkailupuuhiin. 


Tämä lakkaus tuli tehtyä kiireessä ja kun paikkailuhommatkin söivät aikabudjettia, oli pakko tyytyä hyväksi havaittuun turvalakkaukseen. Ranskis ei ehkä ollut paras valinta paikan vuoksi, mutta glitterit peittivät sen ihan riittävän kiitettävästi. Lakkauksen toteutin Viva La Divan lakkaduolla 158 ja 145. Päälle levitin vielä reilun annoksen pikakuivattajaa ja tämä pikalakkaus oli pian valmis tositoimiin.

Paikka kesti kohtalaisen hyvin. Neljäntenä päivänä lakkaamisesta se repesi irti harrastusten tiimellyksessä. Yritin paikata repeämän vielä uudelleen, mutta kynsi oli jo niin heikkoa tekoa, että tällä erää paikka kesti vain yhden päivän. Lopulta oli edessä ikävä typistysoperaatio. Koska en tykkää erimittaisista kynsistä muutkin, saivat lähteä niin nysäksi kuin vain pystyi lyhentämään. Katsellaan koska ovat taas sellaisessa kunnossa, että niitä kehtaa taas lakata.

Harrastatko sinä kynsien paikkaamista?

2 kommenttia:

  1. Voi, harmi kun menivät tuolla tavalla lohkeamaan :( Lakkaus on kyllä kaunis! <3

    Ja kyllä mä ainakin välillä paikkailen kynsiä, jos tulee ikävä lohkeama ja haluan odottaa muutaman päivän että kasvavat edes vähän ennen lyhentämistä. Yleensä tosin tartun suoraan viilaan lohkeamien tullessa, sillä akryylien poiston jälkeen vierastan ajatusta siitä, että kynnellä on jotain "ylimääräistä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena :)

      Itsekin tartun yleensä viilaan ja paikkailuun turvaudun vain ikävimmissä tapauksissa. Tämä meni niin syvältä, että kynsi oli vielä osittain kiinni kynsipedissä lohkeaman toiselta puolelta. Silloin helpottaa aika paljon kun saa pari päivää aikaa kasvaa.

      Täytyy nyt toivoa, että lyhennyksestä on edes se hyöty että kynnet kasvaa vahvempana takaisin kun tuli leikattua hieman liuskoittuneet ja muuten kärsineet kärjet kokonaan pois.

      Poista