lauantai 9. maaliskuuta 2013

Strassikoruja

Päätin joku aika sitten itsekin tilata viimein oikeasti isoja starsseja. Ne ovat odotelleet käyttöön pääsyä jo jonkin aikaa. Saatuani nämä valmiiksi mietin hetken menikö överiksi. Erityisesti peukalon strassi tuntui alkuun todella isolta ja se oli myös aika korkea. Aika nopeasti kuitenkin lämpenin näille. Loppujen lopuksi ne tuntuivat hyvin oman tyylisiltä ja oikein harmitti kun ne joutui poistamaan. 


Nimettömässä ja peukalossa alla Technicin Gun Metal ja muissa kynsissä China Glazen Ruby Pumps. Päädyin ympäröimään isot strassit pienillä strasseilla, luodakseni korumaisen vaikutelman. Strassit kiinnitin päällyslakalla ja ne pysyivät oikein hyvin koostaan huolimatta. Yksikään ei irronnut itsestään vaan sain repiä kaikki irti poiston yhteydessä.


Ruby Pumpsin kanssa oli hieman kuivumisongelmia, joudun ottamaan kertalleen uusiksi kun lakka ruttaantui pikakuivattajasta ja puolen tunnin kuivumisajasta huolimatta. Lopulta tein kynnet illalla, niin että lakka sai yön aikana kovettua kunnolla. Technicin ominaisuuksiin olen hyvin tyytyväinen lakka levittyy hyvin, kuivuu nopeasti ja kestää hyvin kulutusta.


Miellyttääkö isot strassit silmää? Oletko itse koskaan kokeillut?

3 kommenttia: