lauantai 22. syyskuuta 2012

Ostoksia ja kynsien muotoilu ongelmia

Pahoittelut tämän viikon hiljaisuudesta ja siitä, että tämäkin postaus on vain tylsä ostopostaus. Kiirettä on pitänyt ja lisäksi kynnetkään eivät ole tällä hetkellä parhaimmillaan. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt saada niitä tasapäisempään muotoon. Kyseisen mallin ikävä puoli on se, että jos kynnestä lohkeaa kulma sen saattaa joutua lyhentämään todella lyhyeksi suoran reunan saavuttamiseksi ja aina riittävä lyhennys ei edes onnistu kun sormenpää tulee vastaan. Ihan vielä en luovuta ja siirry pyöreämpään malliin, vaikka lähellä sitä pistettä jo ollaankin.
Yleisen valituksen jälkeen voidaankin siirtyä ostoksiin, jotka alkavat myös olla jonkin asteinen ongelma. Pitää varmaan lakata vierailemasta kynsilakka osastoilla kun niistä ei tyhjin käsin pysty poistumaan.
Prismasta mukaan lähtivät Technicin Bedazzled (1.) ja Gun Metal (4.), Isadoran Blue Sky (2.), Sally Hansenin Hidden Treasure (5.) sekä Max Factorin Silver (3.). Tuon Max Factorin nimi on mielestäni vähän outo, sillä lakka on ainakin minun mielestäni enemmän ruskea kuin hopea. Lakkojen lisäksi päätin napata mukaan myös kaksi 2 way nail art peniä, koska en sellaisia ole vielä koskaan koittanut. 
Lisäksi Tokmannilta käteen tarttuivat Miss Selenen 120 ja 173 sekä Flomarin U11.
Mikä malli sinulla on tällä hetkellä kynsissä? Onko jotain mallia mihin on mennyt hermo? Mitä mieltä olet ostoksista?

4 kommenttia:

  1. Mä yritin kans tasapäistä muotoa viilailla, mut aina jostain kynnestä lohkes kulma, vaikka ne ois ollu kuinka lyhyet tahansa! Hermoja säästääkseni oon pikkuhiljaa alkanut pyöristään kulmia. Parempaa onnea sulle kasvatukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voi kyllä olla mullakin kohta toi pyöristys edessä sen verran epätoivoselta tää näyttää :D

      Poista
  2. Mulla on tasapäiset ollu jo 2 vuotta :) Aluks kun oli hirmu pitkät kynnet pyöreinä, niin olihan siinä totuttelemista kun vaihtoi. Mutta onneks silloon vaihdoin, nimittäin pidän näistä paljon enemmän :) Eikä niitä kulmien lohkeamisia loppuen lopuksi ole enää tullut paljoakaan. Uskoisin, että jos haluaa, niin kyllä tasapäisiin sopeutuu! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Mulla oli tosi pitkään melko pyöreät. Ei ihan sellaiset superpyöreät, mutta ei kuitenkaan lähellekkään tasapäiset. Nyt oon kuitenkin jotenkin syvästi rakastunut tuohon tasapäiseen malliin ja haluaisin kovasti koittaa sitä. Tuntuu vaan, että aina kun saa kaikki kynnet kivasti hollille ja voisi alkaa kasvattamaan niitä pidemmiksi, jostain rusahtaa kulma ja joutuu taas vetämään ihan nysäksi, mutta ehkä se siitä :D

      Poista