perjantai 17. lokakuuta 2014

Pinkkejä niittejä ja vesimarmorointia


Ihastuin tähän Nannen lakkaukseen kovasti viime kuussa ja kun Born Pretty Storesta tilaamani eriväriset niitit kolahtivat postilaatikosta, tuli se ensimmäisenä mieleen. Niinpä päätin toteuttaa lakkauksen samaa värimaailmaa hyödyntäen. 

 
 Pinkkien niittieni sävyyn pinkeistä lakoistani täsmäsi parhaiten Primarkista hankittu kynsilakka. Tämä ei sinänsä ilahduttanut, sillä muistelin sen olevan hankalasti levittyvää. Lakka yllätti kuitenkin positiivisesti ja levittyi tällä kertaa ihan kohtalaisesti. Pinkkiä lakkasin nimettömiin ja peukaloihin. 

Viimeaikaiset vesimarmorointikokeiluni ovat epäonnistuneet niin karvaasti, että pelkkä ajatus vesimarmoroinnista meinaa saada otsasuonen pullistumaan. Olen kuitenkin bongannut parikin marmorointia helpottavaa kikkaa Facebookista. Toisessa  marmorointi tehdään normaalisti veden pinnalle, mutta sormea ei kasteta kippoon, vaan kuvio nostetaan vedestä sellaisenaan ja kiinnitetään erikseen päällyslakalla. Toisessa taas vain yksikertaisesti marmoroidaan useampi sormi kerrallaan.

Näistä rohkaistuneena päätin taas uskaltaa yrittää. Hauskaahan tässä on se, että vinkeistä huolimatta toteutin marmoroinnin perinteisellä yksi sormi kippoon -menetelmällä eli hyvät neuvot menivät kohdallani täysin hukkaan. Tällä kertaa kuun asento oli kuitenkin oikea ja marmorointi onnistui kohtalaisen hyvin. En edes yrittänyt symmetristä kuviota vaan tyydyin luovaan sekasortoon. Marmoroinnissa käytin China Glazen Liquid Leatheria ja sillä lakkasin myös loput kynnet kokonaan. Mustille kynsille istutin pieniä pyöreitä niittejä ja keskisormille neliön muotoiset niitit. Lopputulokseen olin tyytyväinen. Kuvaamisen kanssa oli tosin jostain syystä kauhean vaikeaa. 

Oletko koittanut noita vaihtoehtoisia marmorointitapoja?

4 kommenttia:

  1. Vaikka kallistunkin enemmän rakennekynsien puolelle, blogisi on erittäin koukuttavaa luettavaa! Ihania lakkauksia! :) Sait juuri uuden lukijan :D

    VastaaPoista
  2. Hienot! :)
    Itse olen valehtelematta kymmenen kertaa vesimarmotointia kokeillut, kertaakaan ei ole onnistunut :( Hirveästi haluisin oppia, mutta kun aina epäonnistuu niin parempi pysyä helpommissa lakkauksissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Joo tiedän tunteen. Tämä on toinen marmorointi mikä tässä blogissa on nähty. Välissä on ollut aika monta yritystä, joista ei vaan tullut yhtään mitään. Välillä on myös ollut pätkiä kun ei halunnut edes yrittää, kun siitä ei vaan tuntunut tulevan mitään. Tällä kertaa onnistuin kohtalaisesti, mutta varmaan ensikerta menee taas ihan pipariksi. Ei ole helppo laji tämä. :D

      Poista