lauantai 25. heinäkuuta 2015

Ostoksia Tallinasta ja Suomesta

Tuli käväistyä tällä viikolla Tallinnassa parin päivän lomareissulla, josta myös yllättäen tuli ostettua jokunen kynsilakka. Ei tosin ihan niin montaa kuin olisi voinut olettaa, mutta muutama kuitenkin.

Kynsilakkoja päädyin shoppailemaan Viru Keskuksen Kaubamajaan, jossa tiesin olevan suhteellisen laaja valikoima kynsilakkoja. Tiesin, että sieltä löytyy myös Zoyaa ja etukäteen haaveilin salaa, josko saisin viimein kotiutettua Island Fun -kokoelman. Valitettavasti kokoelmat loistivat kuitenkin poissaolollaan. Mukaan lähti siitä huolimatta lopulta yksi Zoya, näyttävällä värillään hurmaava Charisma. Glamlacin Blue Wonder ihastutti myöskin ulkoasullaan ja päätyi ostoskoriin, vaikka kyseisestä lakkamerkistä ei ole mitään aiempia kokemuksia. Lisäksi tongin kahden euron alelaarista MIYO:n Grapen, joka on ihana vähän hopeista shimmeriä sisältävä minttu sekä pirteän vihreän POP Nailsin Oliven.


En myöskään pystynyt vastustamaan Del Solin auringonvalossa väriä vaihtavia lakkoja. Niistä mukaan lähtivät Foxy ja Starry Night. Starry Night muuttaa väriään korkissa olevan tarran perusteella pääteltynä tumman siniseksi/violetiksi.


Kuvassa vilahtaa myös hieman reissussa kynsillä ollut turvalakkaus. Lähtiessä tuli niin kiire, että oli pakko pistää varman päälle. Sama lakkaus on esiintynyt blogissa niin monta kertaa etten viitsinyt kuvata sitä. Samanlaisen lakkauksen voitte käydä vilkaisemassa vanhemmasta postauksesta jos huvittaa.

Foxyn värinvaihdos meinasi jäädä mysteeriksi, sillä sen korkista vastaava tarra on irronnut. Internet osasi kuitenkin vastata tähänkin kysymykseen.


Edellisviikolla tuli käväistyä myös ensimmäistä kertaa CesarsShopin kivijalkakaupassa. Tästäkin reissusta selvisin ihmeen pienellä budjetilla. Mukaan tarttuivat vain Essien Silk Watercoloreista Love Sheer, No Shrinking Violet ja Pen & Inky sekä Color Clubin Beyond.
 


Missä tykkäät shoppailla Tallinnassa? Onko kokemuksia Glamlacin lakoista? Entä oletko jo vieraillut Cesarshopin kivijalkakaupassa?


4 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! Tallinna vaikuttaa hyvältä shoppailupaikalta :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä siellä ihan mielellään shoppailee. Keskustan hinnat vaan ei valitettavasti ole mitenkään kauhean huokeita kun siellä pyörii niin paljon turisteja. Saisi varmasti vielä paljon halvemmalla jos jaksaisi/osaisi lähteä syrjäkylille.

      Poista
  2. Ihania ostoksia! :) Harmi, ettet päässyt Tallinnassa sen paremmille "apajille", keskustan alueella kun ei niin kovin edullista ole :/ Suosittelen kuitenkin seuraavalla reissulla pitämään silmät auki ja piipahtamaan etenkin jokaisessa pienessä nuhjuisessa putiikissa jotka jotenkin vaikuttavat siltä että niistä saattaisi kosmetiikkaa löytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vinkistä! Pitää koittaa pitää tuollaisia putiikkeja silmällä ensikerralla :)

      Poista