lauantai 18. huhtikuuta 2015

Yhteistyön kukkasia

Kuten jo ehkä otsikosta voi päätellä minäkin olen saanut ensimmäisen yhteistyökumppanin. Yhteistyötä lähden tekemään Born Pretty Storen kanssa ja ensimmäinen paketti testituotteita saapui hetki sitten. Pakettiin sain valita 3 tuotetta ja niistä ensimmäisenä testiin pääsivät 3D ruusut. Olin positiivisesti yllättynyt siitä miten yksityiskohtaisia nämä ruusut ovat lähemmin tarkasteltuna. Kuviin nuo terälehdet eivät ehkä ihan yhtä terävästi erotu.


Tuotteita pähkäillessäni valitsin ruusuille väriksi punaisen ja sitä halusin myös muuhun lakkaukseen. Mietin sopivaa lakkayhdistelmää tovin ja lopulta päädyin Viva La Divan punaiseen ja kun en muuta keksinyt yhdistin siihen mustan China Glazen Liquid Leatherin. 


Peukalot ja nimettömät lakkasin kokonaan Liquid Leatherilla. Muihin kynsiin tein laiskuuttani ranskiksen, koska en jaksanut lakata koko kynttä. Yhtenäistääkseni lakkausta lisäsin mustaa myös ranskikseen rajaamalla kärjet ristikkäin mustalla koristelakalla.

Ruusut asettelin nimettömiin ja kiinnityksen tein pelkällä päällyslakalla. Hieman jännittää kuinka ne pysyvät, kun ovat niin korkeat, mutta kokeilemallahan se selviää. Ovat kyllä myös ihanan näyttävät ja sopivatkin ehkä ennemmin juhla- kuin arkilakkaukseen. Näillä lakkauksesta saa myös tosi helposti näyttävän. Ne toimisivat varmasti hyvin ihan yksivärisenkin lakkauksen kanssa.

Seuraavassa postauksessa todennäköisesti lisää tuotearvosteluja. Käykää ihmeessä shoppailemassa alennuskoodillani sillä saatte 10%  alennuksen kaikista Nail Art -tuotteista.

Tykkäätkö 3D koristeista?

4 kommenttia:

  1. Hienot kynnet! :) Tykkään kyllä noista 3D ruusuista.

    VastaaPoista
  2. Mielettömän kaunis lakkaus! Sä oot ihan mestari näissä ranskiksissa, oih <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena ihanista sanoista :) onhan näitä ranskiksia väännetty niin paljon että alkaa jo sujua.

      Poista