lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pastelli joka sormelle

Olen todennut Lakkakokoelmani suurimmaksi puutteeksi jo aikaa sitten creme-lakkojen vähäisyyden. Olen sen verran harakka, että kaikki kiiltävä ja kimaltava kiinnostaa (ainakin kynsilakoissa). Tämän vuoksi kaupasta tulee useammin kotiutettua se ihana glitterlakka tai edes hohtava shimmerlakka kuin tasainen creme. Lakatessa kuitenkin usein kaipaa, koristelujen tai sen ihanan glitterlakan alle, jotain tasaisemman väristä pohjalakaksi. Etenkin vaaleat cremet ovat loistaneet poissaolollaan kokoelmassani. 


Angstaillessani nysäksi lyhentämiäni kynsiä päätin kertarysäyksellä oikaista tätä vääryyttä ja innostuin tilaamaan koko Color Clubin Poptastic Pastel Neon –kokoelman. Suunnitelma jäi tosin kahta lakkaa vajaaksi, sillä Diggin' the Dancing Queen ja Hot-Hot-Hot Pants olivat ikävästi loppu CesarsShopin varastosta. Feathered Hair Out to There, Disco's Not Dead, Under the Blacklight, ’Til the Record Stops ja Meet Me at the Rink sen sijaan tuli tilattua. 


Halusin saada lakat kertaheitolla testiin, joten lakkasin kaikki kerralla kynsille. Alle olisi ehkä kannattanut lakata valkoinen pohjakerros. Kolmannella kerroksella sai tosin peittävän lopputuloksen ilmankin. Toisaalta osa kerroksista taisi olla hieman turhan paksuja kun pientä ruttaantumista oli havaittavissa vielä seuraavana päivänä muutamassa kynnessä. Sievät pastellit olivat mielestäni melkein tarpeeksi pelkälleen, joten päädyin sen kummempien koristelujen sijaan lisäämään vain Mavalan Sparkling Silveriä tuomaan hieman yhtenäisyyttä kaiken kirjaviin kynsiin. Lopputuloksesta tuli hyvä mieli, vaikka lakkaussuoritukessa oli pieniä puutteita. Olisivat mielestäni sopineet kivasti pääsiäis-skitleteksi. Se olikin alkuperäinen suunnitelma, mutta toteutus vähän myöhästyi. 


Näiden pastellien lisäksi tilasin viimein myös HK:n päällyslakan. Ensivaikutelman pohjalta voin todeta, että ihan pätevältä vaikuttaa. Vielä en kuitenkaan ala maasta taivaaseen kehumaan. Innolla odotan, että pääsen testaamaan sen käyttäytymistä leimausten kanssa.

Omistatko jo jonkun lakan tästä kokoelmasta?

6 kommenttia: