lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ei ruusuja ilman piikkejä

Viime kerralla esittelin Born Pretty Storesta saamani ihastuttavat ruusut ja tänäänkin jatketaan tuotearvostelu linjalla. Ruusujen pysyvyydestä vielä sen verran, että eiväthän ne päällyslakalla kiinni pysyneet, vaan irtosivat melkein saman tien. Kiinnitin ne kuitenkin uudelleen kynsiliimalla ja pito oli huomattavasti parempi. Halusin lopulta poistaa ne ennen kuin irtosivat, koska arjessa isot koristeet eivät aina toimi, ja jouduin oikein repimään ne irti eli ihan hyvin kestivät.

Samassa paketissa ruusujen kanssa testiin saapui myös piikin mallisia niittejä, jotka pääsivät nyt seuraavana kynsille.


Niitit halusin ehdottomasti asetella puolikuun reunalle. Lakaksi valikoitui mielikuvituksen puutteessa China Glazen For Audrey, joka on ollut viime aikoina hieman turhankin tiheässä käytössä. Vissiin joku minttukausi on päällä. Lakkailin For Audreyllä puolikuut nimettömiin ja peukaloihin. Muille kynsille levitin sitä kauttaaltaan.


Puolikuiden reunalle asettelin niitit kuten alunperin suunnittelin. Niitä oli hieman haastava asetella kuperaan nimettömän kynteen, mutta asettuivat ja tarttuivat lopulta oikein hyvin. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului tämän lisäksi myös leimausta ja ties mitä. Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi, sillä oli taas vaihteeksi hieman haastava kynsien laitto -päivä, eikä mikään oikein pysynyt kädessä. Lopulta lisäilin muihin kynsiin vain Maybellinen Light It Up:ia. Niitit ovat onneksi sen verran näyttävät, että lopputulos ei tästä huolimatta jäänyt vaisuksi. Kaiken kaikkiaan tykkäsin näistä kovasti.


Käykäähän ihmeessa shoppailemassa omat niitit Born Pretty Storesta. Alla vielä koodi, jolla saatte 10% alennusta kaikista heidän Nail Art -tuotteista.


Mitä tykkäät piikikkäistä niiteistä?

10 kommenttia: