perjantai 16. lokakuuta 2015

Glitterliuku kärkikulumalla

Halusin jotain näyttävä kynsille, mutta aikaa ei ollut liika.  Niinpä kaivoin esiin näihin hetkiin sopivan piCture pOlishin Ariel's Talen, jolla päätin toteuttaa glitterliu'un. Aiemmasta oppineena lakkasin alle ranskalaiset kärjet Miss Sportyn Hypnotic Turquoisella, jotta peittävyys ei jäänyt yksin Ariel's Talen harteille. Liuku olisi voinut olla hienovaraisempikin, mutta olin silti kohtalaisen tyytyväinen lopputulokseen.


Tuotekuvaa ottaessani olin jo ehtinyt autuaasti unohtaa tuon alla piileskelevän Hypnotic Turquoisen, joten ainoastaan lakkauksen päätähti pääsi mukaan kuvaan. Itse lakkausta pääsin kuvaamaan vasta liian myöhään ja kuvissa näkyykin melkoinen kärkikuluma. Pitäisi myös luovuttaa viimein ulkona kuvaamisen kanssa, kun valo ei yksinkertaisesti meinaa enää riittää. Lakkauskuvan omituinen valomaailma johtuu nimenomaan siitä, että olen yrittänyt kalastaa siihen syksyn viimeisiä auringonsäteitä.


Mitä pidät glitterliu'usta? Kerkiääkö kärkikuluma usein hiipiä kynsillesi ennen kuin ehdit tarttua kameraan? Masentaako sisällä kuvaaminen kesän jälkeen?

2 kommenttia:

  1. Tällä lakalla saa kyllä niin huokailtavan ihanan glitterliu'un tehtyä ettei mitää rajaa! Nääkin on niin kauniit <3

    VastaaPoista