keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ulos laatikosta 3



Jatkan taas ulos laatikosta -projektiani eli julkaisen taas yhden lakkauksen, jota en aikanaan kehdannut postata, koska en ollut siihen tarpeeksi tyytyväinen. 


Pohjalta löytyy H&M:n rusehtavan punainen Midnight Passion, joka on aivan ihana kuivahtaneen veren värinen cremelakka. Rusehtavan punaisen kaveriksi valitsin kirkkaan punaiset strassit. Peukaloihin ja nimettömiin lisäsin vielä hopean värisiäkin strasseja. Vaikka lakkaus ei ihan täydellisesti onnistunutkaan, olin livenä siihen aika tyytyväinen.


Näiden kuvaaminen oli kuitenkin aika toivoton projekti. En ole edelleenkään ole tehnyt itselleni ligthboxia tai edes hankkinut kunnon valoa kuvaamista varten, joten kuvaaminen pimeinä talvi-iltoina ei muutenkaan ole järin hupaisaa touhua, mutta tämä kerta oli ihan oma lukunsa. Lakkapulloon tuli kovat heijastukset, lakan väri ei toistu kuvissa oikein ja kynsinauhat kiiltele kuin viimeistä päivää. 

Mitäs tykkää Midnight Passionista? Mitäs mieltä olet noin yleensä H&M:n lakoista?

lauantai 25. tammikuuta 2014

Salmiakkia


Ihastuin kovasti Cesarsilta tilaamiini isoihin Sinan glittereihin, koska ne tuovat mieleeni salmiakin ja päätinkin heti tehdä lakkauksen niitä hyödyntäen. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä perusranskalainen valkoisella ja asetella salmiakit rajoille. Rupesin kuitenkin miettimään, että miksi valkoinen? Jonkun aikaa väriä pohdittuani kaivoin esiin Essien Jamaica Me Crazyn. Glitterit asettelin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Päälle levitin useamman kerroksen päällyslakkaa.


Lopputulokseen olin tyytyväinen ulkonäön puolesta. Olisi kuitenkin pitänyt olla huolellisempi glittereiden kiinnityksessä, sillä osan reunat jäivät hieman koholle. Tämän vuoksi kynnet jäivät aika lyhyt ikäisiksi, koska glitterit alkoivat pian myös irtoilla. Lisäksi töröttävät reunat raapivat ikävästi. Tykkäsin näistä silti ja olikin ikävää poistaa ne niin pian.


Tekeekö mieli salmiakkia?

tiistai 21. tammikuuta 2014

Ostoksia


En ole hetkeen ostellut kynsikamaa ja taisikin ehkä lähteä vähän mopo käsistä. Ensiksi eksyin Cesarsille, josta tilaukseen lähtivät:
  • A England - Saint George
  • Cesars Pikakuivattava päällyslakka
  • Sinan mustia salmiakin mallisia isoja glittereitä
  • Lasikuitunauha
Tuota A Englandin Saint Georgea olen himoinnut jo useamman vuoden. Kun A Englandin lakkoja jokusen aikaa takaperin tuli viimein myös Cesarsille myyntiin ajattelin, että nyt voisi viimein olla aika tilata. Vissiin joku muukin oli saanut saman idean ja aika pian Saint George oli loppu. Tuskin tämä puutos kauaa kesti, mutta itselle tuli vasta nyt mieleen tarkistaa onko Saint George palannut valikoimaan ja siellähän se oli. Ostoskoriin tipahti myös lakan kuivumishetkiä merkittävästi lyhentävä luottotuote Cesarsin pikakuivattaja.


Noilla Sinan mustilla salmiakin mallisilla glittereillä ehdin jo tehdä kynnet, mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa.


Tilasin kokeeksi myös Sinan lasikuitunauhaa kynsien paikkailemista varten. Olen muutaman kerran epätoivoisesti yrittänyt teepussipaikan tekemistä lohjenneeseen kynteen, mutta epäonnistunut siinä surkeasti. Kuvittelisin että paikkaaminen lasikuitunauhalla  voisi olla helpompaa, koska tuossa on valmiiksi liimapinta. Lisäksi lasikuitunauha kuulostaa ainakin ajatuksen tasolla kestävämmältä kuin teepussi. Saa nähdä onko näin eli nyt siis vaan odotetaan, että kynsi lohkeaa.


Tilausta tehdessä tuli sellainen fiilis, että nyt on pakko hankkia musta lakka. Lakkakokoelmastani löytyi aiemmin ainoastaan yksi täysin musta lakka, enemmän tai vähemmän rakennevammainen (liian moneen kertaan kuivahtanut ja ohennettu), Mavalan Black, jota ei huonon koostumuksen vuoksi huvittanut käyttää kuin hätätapauksessa. Kunnollisen mustan lakan puuttuminen oli kuitenkin ihan tietoinen valinta, sillä pyrin näin laajentamaan kykyäni yhdistellä eri värisiä lakkoja. Musta kun oli aina ihan liian helppo kaveri mille tahansa värille. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että värifobioista ei ole enää juurikaan tietoa (kynsien suhteen), joten oli aika tilata käyttökelpoinen musta lakka. 

Ikäväkseni totesin, ettei Cesarsilta löytynyt mieleistä mustaa lakkaa, joten näin ollen päätin tehdä vielä toisenkin tilauksen MiMaxille. Sieltä tilaukseen lähtivät:
  • China Glaze - Liquid Leather 
  • Metalliniittejä
  • Technic Koristelulakkoja 
  • Mustaa verkkoja 





Tästä seuraavana päivänä kävin kaupungilla hoitamassa asioita ja kuinka ollakaan eksyin puolihuomaamatta Kicksiin, josta en päässyt ulos ilman muutamaa heräteostosta. Sieltä mukaan tarttuivat:
  • OPI - Push And Shout
  • Depend 4011
  • Viva La Diva 158


Mitäs tykkäätte ostoksista?

lauantai 18. tammikuuta 2014

Kysely



Lisäilin sivupalkkiin kyselyn, jonka avulla yritän hieman kartoittaa lukijoiden ajatuksia siitä mihin suuntaan blogia kannattaisi viedä. Kerro ihmeessä oma mielipiteesi!